Italia

Italian Serie A

Jalkapallomatkat

Serie A on Italian pääsarja ja yksi Euroopan neljästä suuresta jalkapallosarjasta. Ensimmäisen kerran Italian seurajalkapallon mestaruudesta pelattiin jo vuonna 1898, mutta Serie A käynnistyi kaudella 1929-1930. Tätä ennen mestaruudesta oli pelattu alueellisissa sarjoissa.

Serien A:ssa pelaa yhteensä 20 joukkuetta, jotka kohtaavat toisensa kahdesti, kerran kotona ja kerran vieraissa. Mestarijoukkue on näin selvillä 38 kierroksen jälkeen. Kolme viimeistä joukkuetta putoaa kauden päätteeksi. Serie B:hen.

Menestyneimmät joukkueet löytyvät pohjoisesta, torinolainen Juventus on voittanut Scudetton jo yli 30 kertaa. Milanolaiset Inter ja A.C. Milan ovat seuraavaksi menestyneimmät seurat 18 mestaduudellaan.

Tiesitkö: mestarijoukkue pelaa seuraavalla kaudella paidoissaan kilpitunnus, jossa on Italian lipun värit. Kun seura on onnistunut voittamaan vähintään 10 mestaruutta, saa se lisätä pelipaitaansa pysyvästi yhden tähden tästä merkiksi. Sen vuoksi Juventuksen paidasta löytyy jo kolme tähteä.


Lue lisää

Italian Serie A

Esimerkkipaketti

  • suorat menopaluulennot ottelusta riippuen Milanoon tai Roomaan sis. matkalaukun ruumaan ja paikkavarauksen lennolla,
  • ilmoitettu määrä majoitusöitä kohteessa vähintään 4-tähden hotellissa,
  • aamiaiset hotellissa,
  • otteluliput hyvällä paikalla.

Kysy VIP-lippupaketteja, runsaasti vaihtoehtoja!

Hinta

Hinta vaihtelee paljon ottelun ja katsomopaikan mukaan. Tutustu kisakalenteriin ja pyydä toimistostamme tarjous oman suosikkijoukkueesi oteluun.


Kiinnostaako jalkapallomatka?

Lähetä kysely

Matkateema jalkapallo tunteet
Matkateema jalkapallo
Matkateema jalkapallo katsomo
Matkateema jalkapallo maali
Matkateema jalkapallo maali

Ota yhteyttä

Soita

0207 451 451 ark. 9-17


Lähetä sähköposti

myynti@mrtravel.fi


Tai pyydä yhteydenottoa

oheisella lomakkeella.

Ottakaa minuun yhteyttä