Monelle meistä Los Angelesista tulee ensimmäisenä mieleen moottoritiet ja ruuhkat. Koko Los Angelesin suuralue on kuitenkin paljon muuta, ja yksi sen ehdottomista helmistä on Santa Monica.
Santa Monica sijaitsee suoraan Los Angelesin Downtownista länteen Tyynenmeren rannalla, ja on kenties parhaiten tunnettu ikonisesta Santa Monica Pier -laituristaan.
Santa Monica Pier on avattu jo yli sata vuotta sitten ja se on myös legendaarisen Route 66 -reitin epävirallisen virallinen päätepiste. Laituri on aamusta iltaan täynnä elämää – erilaiset katusoittajat viihdyttävät ja keräävät taskurahoja samalla kun lapset ja lapsenmieliset huvittelevat laiturin huvipuiston laitteissa. Täällä on myös useampi ravintola, mm. Forrest Gump -elokuvasta innoituksensa saanut Bubba & Gump.
Santa Monican kilometrien pituinen hiekkaranta on varsinkin surffaajien suosiossa. TV-sarja Baywatchin tunnetuiksi tekemiä rantavahtien koppeja on tasaisin väliajoin, ja kymmenet rantalentopallokentät täyttyvät pelaajista jo heti aamusta. Rannanmyötäisesti kulkee asfaltoitu pyörä- ja kävelytie, jonne voi lähteä lenkkeilemään tai polkemaan kaupunkipyörillä, joita Santa Monicassa on runsaasti.
Santa Monicassa on vain noin 100 000 asukasta, joten se on mukavan pieni ja helposti lähestyttävä kaupunki – ja mikä parasta, kaikkialle pääsee kävellen. Vuokra-autoa ei tarvitse, ellei suunnittele päiväretkiä tai jatka matkaa muualle Kaliforniaan.
Santa Monicasta on myös helppo edetä muualle Los Angelesiin. Uusi, vuonna 2016 avattu ratayhteys vie vajaassa tunnissa keskelle Downtownin aluetta. Mm. Los Angeles Kings NHL-joukkue sekä Los Angeles Lakers ja Los Angeles Clippers NBA-joukkueet pelaavat Staples Centerissä jonne junayhteydelläkin pääsee.
Santa Monica on erinomainen tukikohta koko Los Angelesin alueella, sillä se tarjoaa aurinkoa, rantaa, ostoksia ja kulttuuria – kaiken tämän ilman valtavia ihmismassoja ja ruuhkia, vaikkakin Los Angelesin muut kohteet ovat vain lyhyen matkan päässä.
Lue lisää
Rantaloma Santa Monicassa
Esimerkkipaketti 5 vrk
- menopaluulennot Los Angelesiin sis. matkatavaraa ruumaan, ateriat ja paikkavarauksen lennolla,
- 5 yön majoituksen Shangri La -hotellissa Standard -huoneessa,
- yksityiset menopaluu kuljetukset lentokentän ja hotellin välillä.
Hinta
alk. 1915,- / hlö
Hinnat riippuvat matkustusajankohdasta. Alennuskampanjoiden aikana ne voi olla huomattavastikin edullisempi. Pyydä tarjous omalle matkustusajallesi sekä muille majoitusvaihtoehdoille.
Hotellisuosituksia
Suositushotellien lisäksi Mr Travelilla on runsas valikoima muita vaihtoehtoja.Kiinnostaako rantaloma?
Syy matkustaa
- Ranta- ja kaupunkiloma samassa kohteessa.
- Helppo pääsy Suomesta.
- Tasokkaat palvelut ja paljon aktiviteetteja.
- Sopii myös perheille.
Vinkki
Jatka Santa Monican lomasi Californian viinikierroksella tai kiertomatkalla lukuisassa kiehtovassa kansallispuistossa.