USA

Route 66 & Rannikolta rannikolle

Kartta

Kiertomatkat

Legendaarinen ajoreitti Route 66 on monen Amerikan vierailijan unelma. Tällä reitillä ajat lähes koko USA:n läpi tutustuen lukuisan upeaan nähtävyyteen matkan varrella.

Route 66 on USA:n kuuluisimpia maantiereittejä ja on ollut usean Hollywood-elokuvan taustateemana kautta vuosikymmenten. Route 66, yhdeltä lempinimeltään Will Rogers Highway, perustettiin 1920-luvulla ja pidennettiin ajan myötä yltämään aina Chicagosta Los Angelesiin, jolloin reitistä tuli lähes 4000 kilometrin pituinen väylä idästä länteen halki koko Yhdysvaltojen.

Route 66 on ajan myötä muuttunut turistien ja paikallisten suosimaksi pittoreskiksi nähtävyysreitiksi, jota pitkin voi kokea läpileikkauksen koko Amerikan mantereesta omasta autosta käsin.

Voita valita kahdesta vaihtoehdosta. Joko perinteinen Route 66, joka alkaa Chicagosta, tai pidennetty reitti rannikolta rannikolle, joka alkaa Washingtonista ja piipahtaa myös Kanadan puolella.

Route 66:n voi ajaa joko autolla tai vaikkapa moottoripyörällä sillä Mr Travelin tarjonnassa on menopelejä aina avokatto- ja urheiluautoista Hondan ja Harrikan maantieliitäjiin. Jos aiot viipyä tien päällä pitempään, kannatta harkita asuntoautoa.


Lue lisää

Kiertomatka Route 66 ja Rannikolta rannikolle

Esimerkkipaketti 14 vrk, perinteinen Route 66

  • menolento Chicagoon, paluulento Los Angelesista sis. matkatavaraa ruumaan, ateriat ja paikkavarauksen lennolla,
  • 14 yön majoituksen kiertomatkan yöpymiskohteissa 3- tai 4- tähden hotelleissa,
  • tilava kaupunkimaasturi (SUV) GPS-navigaattorilla koko matkan ajaksi,
  • kahden kuljettajan ajo-oikeus sekä täydet autovakuutukset,
  • yksityiskohtainen ajo-opas ja matkaohjelma.

Hinta

alk. 3250,- / hlö


Esimerkkipaketti 20 vrk, Rannikolta rannikolle

  • yllä olevat Route 66 palvelut,
  • menolento Washingtoniin Chicagon sijaan,
  • 6 yön lisämajoitus 3- tai 4- tähden hotelleissa Washingtonin ja Chicagon välillä.

Hinta

alk. 3680,- / hlö

Hinnat riippuvat matkustusajankohdasta. Alennuskampanjoiden aikana ne voi olla huomattavastikin edullisempi. Pyydä tarjous omalle matkustusajallesi.


Tarjouksia


Kiinnostaako kiertomatka?

Lähetä kysely

Moottoripyörä
USA Route 66 Midpoint
USA Route 66
USA Route 66
Moottoripyörä

Kohokohdat

Jos ajat pidemmän reitin rannikolta rannikolle, matkan alusta löytyvät:

Reitti

Rannikolta rannikolle -reitin alkuosuus on välillä Washington D.C. – Detroit. Perinteinen Route 66 on välillä Chicago – Los Angeles.

  1. Washington D.C. (2 yötä)
  2. Gettysburg (1 yö)
  3. Niagara Falls (1 yö)
  4. Toronto (1 yö)
  5. Detroit (1 yö)
  6. Chicago (2 yötä)
  7. St. Louis (1 yö)
  8. Springfield (1 yö)
  9. Tulsa (1 yö)
  10. Oklahoma City
  11. Amarillo (1 yö)
  12. Albuquerque (3 yötä)
  13. Santa Fe (1 yö)
  14. Holbrook
  15. Grand Canyon (1 yö)
  16. Flagstaff
  17. Las Vegas (2 yötä)
  18. Santa Monica
  19. Los Angeles (1 yö)
  20. Kaikki kohteet

Ota yhteyttä

Soita

0207 451 451 ark. 9-17


Lähetä sähköposti

myynti@mrtravel.fi


Tai pyydä yhteydenottoa

oheisella lomakkeella.

Ottakaa minuun yhteyttä