Saksa

Saksan Bundesliiga

Jalkapallomatkat

Saksan Bundesliigassa ollaan menty viime vuodet vahvasti Bayern Münchenin komennossa. Jatkuuko voittokulku vai vievätkö kovimmat haastajat Schalke sekä Borussia Dortmund voiton?

Bundesliigan historia alkoi vuonna 1963. Toki Saksan jalkapallohistoria on tätä paljon vanhempi, mutta ennen Bundesliigaa seurajoukkuetoiminta ei ollut niin ammattimaista ja esimerkiksi 1950-luvulla Saksassa pelattiin erilaisia paikallis- tai osavaltiosarjoja.

Tänä päivänä Bundesliiga on yksi tasokkaimpia Euroopan jalkapallosarjoja. Bundesliigassa on mukana yhteensä 18 joukkuetta, jotka pelaavat kaksinkertaisen sarjan. Poikkeuksina muihin sarjoihin pidetään Bundesliigassa lyhyt talvitauko joululta tammikuun puoliväliin saakka. Vaikka otteluita on hieman vähemmän (34 kaudessa), alkaa ja päättyy sarjakausi samoihin aikoihin muiden huippusarjojen kanssa.

Bayern München on koko Bundesliigahistorian menestynein joukkue yli 20 mestaruudellaan. 2000-luvulla myös Borussia Dormund on voittanut Bundesliigan useammin kuin kerran. Bundesliigassa on nähty lukuisia suomalaisia paitsi kentällä, myös vaihtopenkin takana, sillä Sami Hyypiä valmensi Bayer Leverkusenia vuosina 2012-2014.


Lue lisää

Saksan Bundesliiiga

Esimerkkipaketti

  • suorat meno-paluulennot Müncheniin sis. matkalaukun ruumaan,
  • ilmoitettu määrä majoitusöitä kohteessa vähintään 4-tähden hotellissa,
  • aamiaiset hotellissa,
  • edestakaiset yksityiset kuljetukset lentokentän ja hotellin välillä,
  • otteluliput hyvällä paikalla pitkällä sivulla.

Hinta

Hinta vaihtelee paljon ottelun ja katsomopaikan mukaan. Tutustu kisakalenteriin ja pyydä toimistostamme tarjous oman suosikkijoukkueesi oteluun.

Tarjouksia

Dubain Expo2020 on nyt alkanut - käytä etu hyväksesi.

Varaa Nyt - Maksa Myöhemmin Kampanjamme nyt käynnissä


Kiinnostaako jalkapallomatka?

Lähetä kysely

Matkateema jalkapallo katsomo
Matkateema jalkapallo olut
Matkateema jalkapallo maali
Matkateema jalkapallo maali

Ota yhteyttä

Soita

0207 451 451 ark. 9-17


Lähetä sähköposti

myynti@mrtravel.fi


Tai pyydä yhteydenottoa

oheisella lomakkeella.

Ottakaa minuun yhteyttä