A-Rosa

Edullisemmin jokiristeilylle

Ankkuri

Risteilyt

Risteilyvarustamo A-Rosa tarjoaa jokaiselle lompakolle sopivia jokiristeilyjä Euroopan suurilla joilla.

Moneen muuhun jokiristeilyjä tarjoavaan varustamoon verrattuna A-Rosan kattava reittivalikoima sisältää myös hieman huokeimpia vaihtoehtoja, joilla pääsee jokiristeilyjen makuun myös pienemmällä budjetilla. Matkaan voi päästä jopa huomattavan edullisesti, etenkin erinäisten tarjousten puitteissa lompakko kevenee ehkä vain muutamalla satasella.

A-Rosa risteilee mm. Tonavalla, Reinillä ja Seinellä kattaen suurimman osan Euroopan mantereen vesireiteistä. Reitin varrella pysähdytään lukuisissa kiehtovissa kohteissa kuten Budapest ja Vien sekä pienimmissä kohteissa kuten Krems ja Rouen. Moni risteily on myös teemoitettu esim. historian tai ruokailun ympärille ja tarjonnassa on joulun- ja uudenvuodenajan risteilyjä. Risteilyt kestävät tyypillisesti kolmesta päivästä viikkoon, joten myös pitkä viikonloppuristeily on mahdollinen.

A-Rosalla on toistakymmentä alusta, joiden karakteristiset keulan punaiset huulet ruusuineen ovat tuttu näky Euroopan joilla. Kaikki laivat on rakennettu 2000-luvulla eli ovat verrattain uusia. Sisustukseltaan A-Rosan alukset ovat yksinkertaistetun siistejä ja moderneja ja tilavat hytit tarjoavat kaikki tarvittavat palvelut. Laivoilla on lisäksi mm. uima-altaita, aurinkokannet, saunat, kuntosalit, ulkoravintoloita sekä muita palveluja, joilla täydentää matkustuselämys. Risteilyt sisältävät täysihoidon juomineen ja useimmissa kohteissa on tarjolla erinäisiä maksullisia retkiä maissa jos ei halua tutustua kohteisiin omin päin.

A-Rosa on valintasi kun haluat kokea laadukkaan jokiristeilyn hieman pienemmällä budjetilla tinkimättä silti reitti- ja kohdevalikoimasta.

Mr Travel tarjoaa A-Rosan risteilyt joko pakettina, joka sisältää myös lennot satamakohteisin, majoituksen maissa sekä kuljetukset satamiin tai pelkän risteilyn.


Lue lisää

A-Rosan risteilypaketti

Esimerkkipaketti

  • menopaluulennot satamakohteeseen,
  • ennen risteilyä satamakohteessa vähintään yhden päivän majoituksen, aamiaisineen valitsemassasi hotellissa,
  • jokiristeilyn valitsemassasi hyttiluokassa,
  • täysihoito risteily sekä kaikki muut laivan tarjoamat palvelut,
  • menopaluu kuljetukset lentokentän ja hotellin välillä.

Hinta-arvio

alk. 1000-2000,- / hlö

Hinta riippuu matkustusajankohdasta. Alennuskampanjoiden aikana hinta voi olla huomattavastikin edullisempi. Pyydä tarjous omalle matkustusajallesi ja eri hyttityypeille.

Tarjouksia

NCL risteilyt nyt -30% plus upeat lisäedut!


Kiinnostaako risteily?

Lähetä kysely

Joki Tonava
Saksa Nürnberg silta
Risteily A-RosaRisteily A-Rosa

Syy matkustaa

  • Tasokkaat jokialukset.
  • Täysihoito risteilyt.
  • Kattava reittivalikoima Euroopassa.
  • Erinomainen hinta-/laatusuhde.

Reitti (joet)

A-Rosa risteilee lähes kaikilla Euroopan suurilla joilla. Oheisessa kartassa on esitetty suosituimmat jokialueet. Kattavampi reittivalikoima löytyy varustamon sivuilta.

  1. Duoro (Portugali)
  2. Tonava (mm. Saksa)
  3. Rhône (Ranska)
  4. Reini (mm. Saksa)
  5. Seine (Ranska)
  6. Kaikki kohteet

Ota yhteyttä

Soita

0207 451 451 ark. 9-17


Lähetä sähköposti

myynti@mrtravel.fi


Tai pyydä yhteydenottoa

oheisella lomakkeella.

Ottakaa minuun yhteyttä