Belgrad

Serbia

Balkanin nouseva tähti

Aurinkolasit

Kaupunkilomat

Belgrad sijaitsee Savajoen ja Tonavan yhtymäkohdassa Keski-Serbian pohjoisosassa. Lentomatka tänne taittuu vaivattomasti ja nopeasti alle kolmessa tunnissa.

Belgrad on sekoitus modernia arkkitehtuuria ja historiaa. Belgradin ja koko Serbian historia onkin hyvin värikäs ja tapahtumarikas ensimmäisestä ja toisesta maailmansodasta aina Jugoslavian hajoamiseen asti. Keskustassa onkin edelleen nähtävissä raunioita, jotka syntyivät NATO:n pommituksissa vuonna 1999.

Belgradin keskustassa on hyvät ostosmahdollisuudet ostoskadulla ja -keskuksissa. Ravintolavalikoima on valtava ja ruoka maistuvaa. Belgrad on liharuokailun paratiisi. Yöelämääkään ei kannata unohtaa. Belgradin erikoisuutena on nimittäin “kelluvat yökerhot” eli yökerholaivat Savajoen varrella. Siellä ilta jatkuu aina aamun pikkutunneille saakka jos kunto vain kestää.

Suurkaupungin vilskeen voi jättää taakseen vierailulla noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä sijaitsevassa Novi Sadin kauniissa kaupungissa. Novi Sad on rakennettu barokkityyliin, joka periytyy ajoilta, jolloin alue kuului Itävallalle. Tänä päivänä Novi Sad tunnetaankin kulttuurikaupunkina, missä järjestetään runsaasti erilaisia tapahtumia ja festivaaleja. Belgrad onkin upea vaihtoehtoinen kaupunkielämys perinteisille suurille eurooppalaisille kohteille, kannattaa kokeilla.

Kaupunkiloma Belgradissa

Esimerkkipaketti 4 vrk

  • menopaluulennot Belgradiin sis. matkatavaraa ruumaan ja paikkavarauksen lennolla,
  • 4 yön majoituksen Belgrade Art Hotel -hotellissa Comfort -huoneessa,
  • aamiaiset hotellissa,
  • kokopäivän opastettu kiertoajelu Novi Sadiin ja Sremski Karlovciin,
  • yksityiset menopaluu kuljetukset lentokentän ja hotellin välillä.

Hinta

alk. 530,- / hlö

Hinnat riippuvat matkustusajankohdasta. Alennuskampanjoiden aikana ne voi olla huomattavastikin edullisempi. Pyydä tarjous omalle matkustusajallesi sekä muille majoitusvaihtoehdoille.


Hotellisuosituksia

Suositushotellien lisäksi Mr Travelilla on runsas valikoima muita vaihtoehtoja.

Tarjouksia


Kiinnostaako kaupunkiloma?

Lähetä kysely

Serbia Belgrad kirkko
Serbia Belgrad linna
Serbia Belgrad katu
Serbia Belgrad rantakatu
Serbia Belgrad kasviksia

Syy matkustaa Belgradiin

  • Hyvät lentoyhteydet Suomesta.
  • Mukava vaihtoehto suurille eurooppalaisille kaupungeille.
  • Paljon mielenkintoista nähtävää myös retkillä Belgradin ulkopuolella.
  • Verrattain edullinen hintataso.

Vinkki

Belgradista pääsee kätevästi myös esim. Montenegron kiehtoviin kaupunkikohteisiin. Yhdistä siis Belgrad Montenegron vireailuun.

Ota yhteyttä

Soita

0207 451 451 ark. 9-17


Lähetä sähköposti

myynti@mrtravel.fi


Tai pyydä yhteydenottoa

oheisella lomakkeella.

Ottakaa minuun yhteyttä