Iso-Britannia

Englannin valioliiga

Jalkapallomatkat

Valioliigakausi 2019-2020 tarjoaa jälleen kerran upeita jalkapalloelämyksiä. Viheriöillä voit nähdä kymmeniä MM-kisojen tähtiä. Suomalaisista Teemu Pukki jatkaa maalien tekoa tiuhaan tahtiin Norwichin paidassa.

Lontoon alueella on varmasti tarjolla kiihkeitä paikallisotteluita, sillä mukana on monta joukkuetta Suur-Lontoosta. Eikä sovi unohtaa Liverpoolia, joka vihdoin haluaisi palata mestariksi miltei 30 vuoden tauon jälkeen.

Englannin Valioliiga (Premier League) on Englannin jalkapallon ylin sarjataso. Valioliigaa pelattiin ensimmäisen kerran kaudella 1992-1993 alkaen, mutta Englannin jalkapallomestaruudesta on pelattu jo kaudesta 1888-1889 lähtien.

Valioliigassa on 20 joukkuetta, jotka pelaavat kaksinkertaisen sarjan, yhteensä 38 ottelua ja kauden lopussa eniten pisteitä kerännyt joukkue voittaa mestaruuden. Kolme viimeistä joukkuetta putoaa kauden päätteeksi Mestaruussarjaan.

Valioliiga on Euroopan jalkapallosarjoista suomalaisille tutuin, sillä englannin pääsarjaotteluita on näytetty Suomen televisiossa jo 1970-luvulta saakka. Valioliigan aikana mestariksi on noussut kuusi eri seuraa, jotka ovat Manchester United, Blackburn, Arsenal, Chelsea, Leicester sekä Manchester City. Eniten mestaruuksia vuosien saatossa on kerännyt Manchester United.

Englannin valioliiga

Esimerkkipaketti

  • suorat meno-paluulennot ottelusta riippuen Lontooseen tai Manchesteriin sis. matkalaukun ruumaan ja paikkavarauksen lennolla,
  • ilmoitetu määrä majoitusöitä kohteessa vähintään 4-tähden hotellissa,
  • aamiaiset hotellissa,
  • otteluliput hyvällä paikalla (pitkä sivu).

Kysy VIP-lippupaketteja Valioliigaan, runsaasti vaihtoehtoja!

Hinta

  • Tottenham Hotspur - West Ham (Lontoossa) 20.-23.3.2020, 3 vrk alk. 825,- / hlö.
  • Arsenal - Norwich (Lontoossa) 3.-6.4.2020, 3 vrk alk. 840,- / hlö.
  • Chelsea - Everton (Lontoossa) FC 6.-8.3.2020, 2 vrk alk. 790,- / hlö.
  • Manchester United - A.F.C Bournemouth (Manchesterissä) 10.-13.4.2020, 3 vrk alk 865,- / hlö.
  • Chelsea - Norwich (Lontoossa) 1.-4.5.2020, 3 vrk alk. 938,- /hlö.
  • Manchester City - Norwich City (Manchesterissa) 15.-18.5.2020, 3 vrk alk. 897,- / hlö.

Yllä vain muutama esimerkkiottelu. Voit tilata paketin mihin tahansa muuhunkin otteluun. Katsoi ottelupäivät valioliigan otteluohjelmasta ohessa.

Hinta riippuu matkustusajankohdasta. Alennuskampanjoiden aikana hinta voi olla huomattavastikin edullisempi. Pyydä tarjous omalle matkustusajallesi sekä muille hotellivaihtoehdoille.


Suunnitellaan matkasi yhdessä

Ota yhteyttä

Matkateema jalkapallo
Matkateema jalkapallo katsomo
Matkateema jalkapallo maaliMatkateema jalkapallo Englanti Valioliiga

Syy matkustaa

  • Hyvät lentoyhteydet suoraan Suomesta.
  • Tasokkaat hotellit.
  • Runsas tarjonta erilaisia VIP-paketteja katsomoon.

Kysy lisää

Vinkki

Vietä muutama päivä ylimääräistä kaupunkilomaa ottelukohteessasi tai yhdistä se toiseen lähikaupunkiin.

Lontoo
Liverpool
Manchester

Soita meille

0207 451 451

ark. 9-17


Ota yhteyttä

myynti@mrtravel.fi

Ottakaa minuun yhteyttä